Peugeot 504 GL -74
Kuvassa Juurinen, allekirjoittanut ja muuta epämääräistä epämääräiseen aikaan
epämääräisessä paikassa. Vuosi lienee kuitenkin -87. Alla kirjoitus taas
siitä miten lopulta autolle kävi.
(865) Markku Hänninen (HMM) 4-OCT-1987 03:09 (1283 mki)
Aihe : Rest In Pieces
Pulkka nimeltään Kuha, jolle on myös annettu salaperäinen numerokoodi 885.
Kunniakkaan 300 000 km:n taipaleen jälkeen se pääsi lopulta ansaittuun le-
poon. Enää eivät Pulkan pyörät laske Valoheinän mäkiä tai kiipeä kohti pu-
naista valoa. Kylmälän sorateillä ei enää voi kohdata uljasta näkyä, kun
Kuha erinäisten toinen toistaan mielenkiintoisimpien äänien saattelemana
ilmestyy mutkan tai mäenharjan takaa. Kattoluukkukin on jäänyt tarpeetto-
maksi, eikä sillä enää voi lyödä ketään päähän. Vuosi- ja kilometrihuoltojen
improvisointi mitä mielenkiintoisimpiin paikkoihin on taaksejäänyttä elämää.
Juottotauot ovat jo mennyttä aikaa, eikä toimituksen cokispulloja enää tar-
vitse keräillä jotta Kuha saisi vettä.
Viimeisen matkansa Pulkka aloitti pahaa-aavistamattoman kuskinsa ohjaamana
30.9.1987 kohti Kirkkonummea. Jo ennenkin on Heimo-Centeristä Kirkkonummelle
suuntanut matka koitunut kohtalokkaaksi ja niin kävi myös tällä kertaa.
Menomatkalla vanhus vielä jaksoi pirteästi Volsin mäet, mutta paluumatkalla
ne olivat sille jo liikaa. Niin vastahakoisesti Kuha suostui enää kulkemaan,
että matkanteko katsottiin parhaaksi keskeyttää ja tuoda Pulkka myöhemmin
kotiinsa nuoremmin voimin. Niin päättyi eräs luku historiassa.
Kaipaamaan jääden: Heimo
P.S. Long Live April!
(865) Kommentteja : 866,881,885,898